Tieto kulkee jäljillä

Oma matkani petoyhdyshenkilöksi alkoi Ahonkiven Pekan perässä kulkemalla.

– Tuus tänne. Tässä näkyy tosi hyvin. Katso nyt: se on lähes pyöreä, eivätkä kynnet näy. Selvä ilves. Lähdetääs katsomaan, mitä se on puuhaillut.

Jälkeä seurattiin niin pitkälle kuin sillä kertaa oli tarpeen. Jäljen jättäjästä ja yksilömäärästä täytyi saada varmuus. Muuten havaintoa ei kirjattu.

Kokeneiden matkassa

Kun tulin mukaan riistanhoitoyhdistyksen toimintaan, alueen suurpetohavaintoja varmistivat ja kirjasivat Pekka Ahonkivi ja Kalevi Reuna. He kuuluivat Satakunnan ensimmäisiin suurpetoyhdysmiehiin. Reuna keräsi havaintoja Porin eteläisiltä alueilta ja Ahonkivi pohjoisilta. Molemmat tunnettiin alueella laajasti, ja vanhempi kaarti muistaa heidät vieläkin.

Kysyin toiminnanohjaajalta, mitä minun pitäisi osata. Vastaus oli käytännöllinen: soittele Pekalle ja lähde hänen mukaansa.

Varsinaista koulutusta tehtävään ei tuolloin ollut. Tietoa haettiin kirjastosta, josta kannettiin kotiin pino suurpetoja käsitteleviä kirjoja. Jälkien tunnistamista opeteltiin oppaista.

Käytännön opiskelu jatkui maastossa. Suurpetojen jälkiä lähdettiin katsomaan kauemmaksikin, sillä jokainen jälkijono tarjosi mahdollisuuden oppia jotain uutta.

Jälkien lisäksi kohdataan ihmisiä

Nykyisin suurpetohavaintoja tehdään aiempaa enemmän ja yhä useammin yhteyttä ottaa alueen asukas. Ilmoituksen mukana tulee usein riistakameralla tai puhelimella otettu kuva, joka välitetään pikaviestillä tai sähköpostilla.

Pihassa nähty eläin tai läheltä asutusta löytynyt jälki voivat herättää kysymyksiä, kiinnostusta tai huolta. Joskus havainnosta kiinnostuu myös media. Tarvittaessa petoyhdyshenkilö käy paikalla keskustelemassa havainnosta ilmoittajan kanssa. Tehtävässä tarvitaan lajintuntemuksen lisäksi kykyä kohdata ihmisiä.

Itsenäisesti, mutta ei yksin

Tällä hetkellä alueellamme toimii kolmen petoyhdyshenkilön tiimi. Yhteisessä pikaviestiryhmässä ylläpidetään alueen tilannekuvaa ja ratkaistaan visaisimpia tapauksia. Tarvittaessa lähdetään toisen tueksi. Kaikkea ei tarvitse tietää itse eikä hankalista tilanteista selvitä yksin.

Petoyhdyshenkilöiden tukena on usein laaja paikallinen verkosto. Metsästysseuroissa on luotettavia ja kokeneita luonnossa liikkujia, jotka tuntevat oman alueensa ja voivat auttaa havaintojen tarkastamisessa. Petoyhdyshenkilö kuitenkin aina vastaa Tassuun kirjattavan tiedon oikeellisuudesta ja hänen riippumattomuutensa on luotettavan havaintotiedon perusta.

Kaikkia ilmoitettuja havaintoja ei ole tarkoituksenmukaista varmentaa paikan päällä, vaan tarkastamistarve harkitaan tapauskohtaisesti. Tarkastuksia kohdennetaan erityisesti havaintoihin, joilla on merkitystä tutkimukselle, riistahallinnolle tai poliisille.

Osaaminen karttuu vähitellen

Monella kokeneella petoyhdyshenkilöllä alkaa olla harmaata ohimoilla. Vastuu ei kuitenkaan siirry yhdessä päivässä, verkkokurssin suorittamisen tai tehtävään nimittämisen myötä. Uuden petoyhdyshenkilön osaaminen karttuu vähitellen kokeneempien rinnalla. Kokemuksen karttuessa myös vastuu kasvaa.

Harri Forsten tutustui aikoinaan petoyhdyshenkilön tehtävään Kalevi Reunan opastuksella. Nyt hänellä on jo usean vuoden kokemus ja hän pitää mielekkäänä jakaa oppimaansa taas eteenpäin.

– Verkkokurssi antaa tietopohjan, mutta käytännön osaaminen rakentuu kokeneemman mukana havaintopaikoilla. Uusi yhdyshenkilö pitää perehdyttää myös lukemaan tilanteita. Siinä tietynlaisesta elämänkokemuksesta on hyötyä, Forsten sanoo.

Ensi talvikaudella hänen mukaansa on lähdössä uusi tehtävästä kiinnostunut. Tarkoituksena on kulkea yhdessä havaintopaikoilla ja tutustua rauhassa siihen, mitä tehtävä käytännössä vaatii.

– Verkoston kautta löytyy ihmisiä, joissa voi olla potentiaalia. Kiinnostuksen pitää näkyä jo jotenkin, ja henkilössä täytyy olla huomattu tehtävään sopivia ominaisuuksia. Silloin tuntuu mielekkäältä jakaa oppia ja tietoa eteenpäin, Forsten kertoo.

Vaikka moni petoyhdyshenkilö löytyy metsästysseurojen verkostoista, metsästäjätausta ei ole tehtävän edellytys. Tehtävään voi sopia myös muu luonnossa liikkuva ja suurpedoista kiinnostunut henkilö. Tärkeää on kiinnostus, neutraalius ja kyky erottaa havainnot omista käsityksistä.

Uusien yhdyshenkilöiden löytäminen ei kuitenkaan yksin riitä. Tehtävä vaatii aikaa, joustavuutta ja valmiutta lähteä, kun havainto on vielä tarkastettavissa. Muun elämän rinnalla sitoutuminen ei ole aina helppoa, joten tehtävän vaatimuksiin pitää voida tutustua rauhassa.

– On hyvä, jos henkilö pohtii itsekin kriittisesti, riittääkö tehtävään aikaa. Neutraalius on tärkeää, ja jonkinlaista paksunahkaisuuttakin tarvitaan. Kaikki tilanteet ja palaute eivät ole helppoja, Forsten sanoo.

Yhteistyössä eteenpäin

Toiminnan jatkuvuudesta huolehditaan yhdessä. Suomen riistakeskus ja Luonnonvarakeskus tukevat petoyhdyshenkilöitä koulutuksella, ajantasaisella tiedolla sekä kehittävät toimintaa yhdessä verkoston kanssa. Samalla kannustetaan uusia toimijoita mukaan. Riistanhoitoyhdistyksillä on keskeinen paikalinen rooli uusien petoyhdyshenkilöiden löytämisessä ja tehtävään perehdyttämisessä.

Kokeneemman petoyhdyshenkilön mukana kulkiessa tieto ja taidot siirtyvät kuin huomaamatta. Uusi tekijä oppii, saa varmuutta ja voi ottaa vähitellen enemmän vastuuta. Näin tieto kulkee jäljillä eteenpäin.